Valmiina uuteen

Hooray on huilannut kiitettävän tovin. Paljon on tapahtunut ja tapahtuu edelleen, joten siksi meno tämän blogin puolella saakin pysyä rauhallisena. Jos haluatte kuitenkin jatkaa matkaa kanssani, suosittelen päivittämään kirjanmerkkeihin uuden blogini.

Mutta olkaa mielummin heinäpellolla korsi suussa tai mutaisina festareilla kuin koneen ääressä. Ah kesää, nautitaan siitä! Hooray!

edit: Kun yksi ovi suljetaan niin ikkunoita aukeaa näemmä useampikin! Juttujani voi tulevaisuudessa lukea myös täältä.

Ravintolapäivänä

Ensiksi: huh huh.
Toiseksi: uudestaan!

Ravintolapäivänä Hyvällä Aamiaisellamme vieraillut toimittaja kysyi, ryhtyisinkö päiväni perusteella ravintoloitsijaksi. Hetken mietin kaaosta keittiössä ja karjalanpiirakoiden rypyttämistä aamuyöllä, ja emmin. Mutta sitten ajattelin onnellisia asiakkaitamme, mahtavia aamiaiskavereitani ja uudestaan karjalanpiirakoiden rypyttämistä aamuyöllä (no onhan siinä sitä jotain!), ja vastasin että ehdottomasti.

Mutta vasta päiväunien ja brownien jälkeen.

Viestejä lasissa

Pari viikkoa sitten vietimme cocktail-juhlia, joiden menu oli kirjoitettu keittiön ikkunaan. Vaikka sipsien murut on imuroitu lattialta, astiat tiskattu ja arki ottanut taas kunnolla vallan, en raaski pestä kirjoitusta lasista pois. Sitä kun katsoo, voi melkein taas kuulla puheensorinan ja rätisevän jazz-levyn, eikä huomaa ollenkaan, että lasin takana vilkkuu nyt porkkanankuoria ja likainen paistinpannu.

Keittiön ikkuna tuo mieleen hyviä muistoja, mutta vessan peili muistuttaa, että voi sitä iloita tänäänkin. Ja iloinen olenkin! Syksy on ollut vauhdikas, ja elämääni on tullut paljon uutta. Esimerkiksi sunnuntai-illat, joina opetellaan pyörittämään levyjä ja hytkymään musiikin tahtiin. Jos kaikki menee hyvin, joulukuussa mukana hytkyy myös yleisöä.


Katson keittiöni ikkunaa ja kuuntelen, kun Paula Koivuniemi kysyy, kuuleeko yö. Minä kuulen sen ainakin. Jos minulla on yhtään lukijaa komean puolen vuoden taukoni jälkeen, olen erittäin kiitollinen ja toivotan teille aivan poikkeuksellisen hyvää yötä!

Strawberry swing

Olin kuulemma pienenä kova keinumaan. Päiväkodin pihalla kuviteltiin, että kunnon vauhdit ottamalla pystyi hyppäämään minne vaan- paitsi Kosovoon ei saanut mennä, koska siellä oli sota.

Koska kesätyöpaikat tuntuvat olevan kovasti kiven alla, olen pohtinut erilaisia vaihtoehtoisia tapoja elättää itseni tulevina kuukausina; olen harkinnut ainakin kauppa-autoa, torikahviota, kangaskassipainoa, pitopalvelua, hittikirjan kirjoittamista ja arvan ostamista. Keinuterapian pyörittäminen voisi olla myös yksi vaihtoehto, sillä tuskin mikään rauhoittaa niin kuin vanha kunnon kii kaa.

Vähän ehkä puristaa reisistä ja kovimmissa vauhdeissa hieman jo huimaa, mutta keinujen voimaan uskon yhtä lujasti kuin aikoinaan pinkissä tuulipuvussani.

Otsikon kappale on erinomainen keinumiskipale, suositellaan erityisesti Coldplayn versiona.

Kilin kilin

Täytän pian pyöreitä.

Merkkipäiviin kai kuuluukin vähän se, että kyseenalaistaa tekemisiään ja saavutuksiaan- puntaroi ja pohtii.

Ikäkriisin kanssa kamppaileva 20-vuotias on monesta lähinnä huvittava, mutta eikö nuorenkin kannata välillä kriittisesti arvioida elämäänsä? Tämä kevät on ollut sisäiselle vaa'alleni raskas. Mieli on vaihtunut, panokset kasvaneet ja vaakakupit heiluneet.

Olenkin tullut johtopäätökseen, ettei mikään ole ihmiselle niin haitallista, kuin tyytyminen. Ehjän korjaaminen on toki turhaa, mutta ihan kivaan tyytyminen pitkällä tähtäimellä tappavaa.

Elämän täytyy olla sellaista, että sille voi kilistaa lasia! Eihän sitä sattumalta aina juhlissa huokaista, että tämä se on elämää.

Pieni ja ihana

Pieniäkin asioita voi rakastaa isosti! Esimerkiksi tätä 10 senttiä maksanutta teevatia tai hurmaavia pikkurillejä, jotka ihana ystävä toi tuliaiseksi.

No jos vielä yksi

Niin kuin olette varmasti huomanneet, kaveriporukassani syödään aika paljon- brunsseja erityisesti. Onhan se aika ihanaa, että herkuttelun saa alottaa aamupäivällä suoraan sängystä noustuaan. Ja että letun kanssa voi syödä kermavaahtoa, hilloa, suklaatahnaa ja siirappia samaan aikaan. Ja että kuohuviini ei lopu ennen lounasaikaa. Ja että lounasaikaan voi aloittaa jo uuden lettukierroksen, tai sitten ottaa vaikka inkivääri-valkosuklaacookien tai palan banoffee-torttua letun sijaan.

Ja että sohvilla notkuu koko päivän kolmetoista ihanaa kaveria, ja ettei kukaan edes harkitse lähtöä ennen kello kuutta.

Pyysin kahvia, sain postauksen

Ilmaisten kakkukahvien houkuttelemina ja hienoisen uteliaisuuden ajamina osallistuimme ystäväni kanssa kaupungin järjestämään itsenäisyyspäivän juhlaan. Vaikka kieltämättä hieman erotuimme 200 veteraanin joukosta, ei päätös ollut ollenkaan huono, sillä...

• ... joskus on ihanaa saada tuntea itsensä arvokkaaksi ja hienostuneeksi, ja ansiomerkkien kilistessä ympärillä se kävi hyvin helposti.
  
  

• ... hienostunut vieras ei voi valua pitkin penkkiä ja räplätä puhelintaan, joten puheiden kuunteleminen selkä suorana oli ainoa vaihtoehto: ja kuulkaa, joskus se ihan kannattaa! Juhlan pääpuheen aihe oli voimavarat. Niin kuin kiinnostuneen kuulijan kuuluukin, aloin miettiä omia voimavarojani, inspiraation lähteitä, tukipilareitani. Viime aikoina niitä ovat olleet ystävät kaukana ja vierellä, perhe puhelimen päässä ja joulukuulle kääntyvä kalenterin sivu. Tulevien päivien kohdille on kirjoitettu ihania asioita kuten "LOMA ALKAA!!!", "kauneimmat joululaulut klo 19" ja "muutto". Erityisesti jälkimmäistä maltan hädin tuskin odottaa! Saan viimein oman keittiön, mitä näitä elokuisia kuvia katsellessani tajusin todella kaivanneeni.
  
  

• ... sain jonkinlaisen tekosyyn tehdä vielä yhden postauksen, jonka kuvat ovat ikivanhoja.
  

• ...ainoina alle eläkeiän olevina naisvieraina varmasti pelastimme narikassa palvelleiden inttipoikien itsenäisyyspäivän.

Oho, tämä kuvahan melkein voisi sopia tähän vuodenaikaan!

Ehdottomasti siis paikalla töissä olleen tutun " mitä vitsiä te täällä teette"- katseen arvoista.

Älä hyppää vielä!

Kun pihalla on liikaa lunta lokakuussa, työt kasaantuvat, kuntoilu ei kiinnosta ja juuri ostetut talvisaappaat vuotavat sittenkin pohjasta, kannattaa mennä tänne.

Sen jälkeen maailmassa ei voi masentaa enää mikään.

kuvat: mymilktoof.blogspot.com

Leivoksia 4,95/kg

Muutama viikko sitten vietettiin yliopistomme vuosijuhlaa: oli upeita pukuja, pitkiä menuja ja monimutkaisia perinteitä. Muutaman korttelin päässä tunnelmallisessa yksiössä pidettiin kuitenkin vielä paremmat kemut. Varjovuosijuhlissamme tarjottiin lähes käsintehtyjä leivoksia ja tiukan (hinta)seulan kautta valittuja coktailpaloja. Pukukoodi oli selkeä mutta samalla melko salliva, ja sisään käveltiin pitkin punaista mattoa. Boolista perittiin sen verran kohtuullinen maksu, ettei Ikea- lappua matossa jääty kummemmin katselemaan.

(tervehdys joikuen!)

Huh huh, terveisiä Lapista! Bloggarilta on mennyt niin paljon energiaa lumessa rämpimiseen (lue: kaupungilla haahuiluun) ja joikumisen opetteluun (kavereiden kanssa käkättämiseen), että blogi on saanut olla taas hetken (järkyttävän kauan, hävettää) hurraamatta.

Opiskeluiden aloittelun (kahviloissa hengaamisen) ja uuden kaupungin nähtävyyksiin (iltaelämään) tutustumisen lomassa olen kyllä kannellut kameraa mukanani ahkerasti (kaksi kertaa), mutta jykevä järkkäri mahtuu vähän huonosti koulureppuun (käsilaukkuun). Kaiken lisäksi muistikortinlukijani jäi poron tallomaksi (istuin sen päälle tuolilla), ja lopuksi muistikortti itse tippui hankeen (teemukiin.)

Mutta tällästä tää on on täällä napapiirillä! Koulu (kyllä, koulu) on oikeasti tosi mielenkiintoista, ja tuntuu uskomattomalta, että saa käydä yliopistoa, jonka kirjastoon tilataan mieletön valikoima muotilehtiä, ja jossa on oma varastohuone mallinukeille. Oppikirjoja ei ole, paitsi sellaisia missä vilisee kuoseja ja kankaita. Välillä piirtolevyn edessä istuessa otsalle nousee luomistuskan aiheuttama hiki, mutta onneksi tuntureilta puhaltavat tuulet kuivaavat senkin.

Hyvempi päivä (ja ostos)

Viime viikolla syötiin brunssia, kilisteltiin uusia laseja, makoiltiin sohvilla iltapäivään ja sanottiin monta kertaa että mä en kestä, mulle tulee teitä kauhea ikävä, millonkohan taas tavataan. Syötiin lettuja ja katsottin toisten kasvoja varastoon.

Ei viitsitty antaa edes töiden pilata hyvin alkanutta päivää, vaan lähdettiin porukalla huvipuistoon: yksi istumaan peilisalin aulaan ja tarkastamaan rannekkeita, loput ihmettelemään miten sitä lapsena selvisi kokonaisesta Lintsi-päivästä oksentamatta. Unelmoin etukäteen saavani kivoja kuvia ja pystyväni poseeraamaan hempeänvärinen hattara kädessä, mutta päädyttiinkin kyyhöttämään vähän huonovointisina makkaraperunoiden kanssa penkille ja päivittelemään nykyajan nuoria .

Ennen huvipuistohurjastelua piipahdettiin kuitenkin tyylikkäässä kaupassa sisäpihalla, ja ostettiin jotain, jolla selviää syksystä. Koska edessä on muutto selvästi ankarimmille leveyspiireille, annoin itselleni luvan sijoittaa.


Kassin sisällöstä kuitenkin tarkemmin vasta ensi kerralla! Tämä terttu on nimittäin jo aika nuupahtanut, ja huomenna on vielä töitä (jotta nyt saan sitten sen sijoituksen kustannettua). Voikaa hyvin kaikki kolmetoista kaunista lukijaani!

Urajuhlija

(kuvat oncewed.com)

Olen usein miettinyt, miten mieletöntä olisi järjestää työkseen juhlia- valita kukkia, kuorruttaa kakkuja, suunnitella kattauksia, puhaltaa ilmapalloja. Ja tietysti kuunnella hämmästyneiden vieraiden ylistyksiä sekä juoda jäljelle jäänyttä skumppaa mehulasista ja syödä leivoksia suoraan tarjottimelta siinä vaiheessa iltaa, kun kynttilät ovat jo palaneet lyhyiksi ja valtaosa juhlijoista väsähtänyt.

Ehkä sitten, kun olen valmistunut tekstiilisuunnittelijaksi, perustanut kahvilan, kirjoittanut hyvän keittokirjan, päässyt vierailevaksi kolumnistiksi, lopettanut kynsien pureskelun, luopunut eineksistä...

Eläviä ja kuolleita

Joku jo kyseli tuolla että ollaanko sitä enää hengissä ollenkaan. Kyllä ollaan- pulssi tuntuu ja henki kulkee, vaikka tämä kesä on säiden ja töiden puolesta kuntoa kovasti koetellutkin. Helteisiin ja kesätöihin vetoaminen taitaa olla aika säälittävää kun samat riesat ovat piinanneet koko Suomen nuorisoa, muttakun... no, mennääs eteenpäin.

Niinä muutamina hetkinä, kun en ole maannut sohvalla ja valittanut kuumuudesta, olen koittanut vähän järkkäillä syksyn muuttoa. Mummilta saatu ja keltaiseksi spreijattu kahvinkeitin toivottavasti piristää niinäkin aamuina, kun opiskelijan budjetti ei riitä itse kahviin. Näppärää!

Piristävää keitintäni koitin epätoivoisesti tuijottaa tänäänkin, kun tietokoneeni, jonka äkillisestä sairaskohtauksesta ruikutin viime keväänä, viimein palautui huollosta. Kone kesti kotiolosuhteita noin 20 minuuttia, jonka jälkeen se vaipui takaisin ties minkä rajan taakse. Joudun siis palaamaan huomenna takaisin korjaajan luokse, joka jo tänään kertoi aika voipuneen näköisenä, että "sulta löytyi täältä 49 vakoiluohjelmaan, mites toi tietoturva?".

Tai ehkä sittenkin etsin uuden huoltopaikan, jonne vien huomenna siskoni vanhan koneen, se ei sitten tajuu tietsikoista mitään. Ja joo, noi kynsilakkajäljet näytössä tuli just siltä!

It was a celebration!

Kiirettä, kakkua, kipeitä jalkoja, korkokenkiä, kukkakauppojen pakkauspaperia ja kirjekuoria- ja sitten viimeisetkin vieraat olivat eteisessä, juhlat ohi ja jääkaapissa jämiä vuodeksi eteenpäin.

Menoa ja meininkiä on viimeaikoina riittänyt muutenkin: vatkaamisen, hankaamisen, mankeloinnin ja tamppaamisen taustalla on soinut koko ajan pääsykoerumba. Täällä kesä on vielä vähän kahden vaiheilla, että viitsisko jo asettua aloilleen, joten taidan antaa aivoille pienen paussin, ottaa lautasellisen leftoverseja ja mennä maanittelemaan suvea kiikkerään baden-badeniin puutarhaan.

Koulukuvia

Viime aikoina olen milloin raahannut kavereita ja kameraa ympäri kaupunkia, milloin raivannut olkkarista kaikki kalusteet erään ennakkotehtävän tekoa varten. On haaste luoda vakuuttavia lavasteita pöytäliinoista ja päiväpeitoista, ja välillä muuten onnistuneessa kuvassa pilkottaa harmittavasti lampun johto tai ruttuinen matto.

Kavereista on kuitenkin sukeutunut ihania malleja! Parempi olla paljastamatta mitään nimiä, jottei Anne ja Saimi käy nappaamassa niitä.