Ensiksi: huh huh.Toiseksi: uudestaan!Ravintolapäivänä Hyvällä Aamiaisellamme vieraillut toimittaja kysyi, ryhtyisinkö päiväni perusteella ravintoloitsijaksi. Hetken mietin kaaosta keittiössä ja karjalanpiirakoiden rypyttämistä aamuyöllä, ja emmin. Mutta sitten ajattelin onnellisia asiakkaitamme, mahtavia aamiaiskavereitani ja uudestaan karjalanpiirakoiden rypyttämistä aamuyöllä (no onhan siinä sitä jotain!), ja vastasin että ehdottomasti.Mutta vasta päiväunien ja brownien jälkeen.
Pari viikkoa sitten vietimme cocktail-juhlia, joiden menu oli kirjoitettu keittiön ikkunaan. Vaikka sipsien murut on imuroitu lattialta, astiat tiskattu ja arki ottanut taas kunnolla vallan, en raaski pestä kirjoitusta lasista pois. Sitä kun katsoo, voi melkein taas kuulla puheensorinan ja rätisevän jazz-levyn, eikä huomaa ollenkaan, että lasin takana vilkkuu nyt porkkanankuoria ja likainen paistinpannu.Keittiön ikkuna tuo mieleen hyviä muistoja, mutta vessan peili muistuttaa, että voi sitä iloita tänäänkin. Ja iloinen olenkin! Syksy on ollut vauhdikas, ja elämääni on tullut paljon uutta. Esimerkiksi sunnuntai-illat, joina opetellaan pyörittämään levyjä ja hytkymään musiikin tahtiin. Jos kaikki menee hyvin, joulukuussa mukana hytkyy myös yleisöä. 
Katson keittiöni ikkunaa ja kuuntelen, kun Paula Koivuniemi kysyy, kuuleeko yö. Minä kuulen sen ainakin. Jos minulla on yhtään lukijaa komean puolen vuoden taukoni jälkeen, olen erittäin kiitollinen ja toivotan teille aivan poikkeuksellisen hyvää yötä!
