Taikinapalkalla

Nyt ei olla todellakaan hurraustuulella! Keskiviikko alkoi masentavalla kokeidenpalautuksella, ainakin matikan kutosen olisin mieluusti kiepauttanut ylösalaisin kiitettäväksi. Vieritän vastuun kyllä täsyin pois omilta harteiltani; mulla oli huono opettaja, kälättävä vierustoveri(sori K!) ja ikkunapaikka, josta tiirata myöhässä kouluun pinkovia tai tunteja skippaavia kavereita. Yhtälö toteutui siis vain muuttujan ollessa kutonen(hahaa, täältä tätä matikkasanastoa kuitenkin pulppuaa!). Päivää ei parantanut kouluruokalan puuro, jonka kanssa tarjoiltavasta marjakeitosta lama on näemmä vienyt marjat saati iltapäivän liikkatunnin sähly.

Jotain hyvää kuitenkin! Sen lisäksi että vietin keskiviikkoillan mummilassa syöden koetuloksia kauniimmiksi, ehdin tänään käymään pitkästä aikaa myös lähikirppiksellä. Kassiin kaappasin pussillisen barbin kenkiä joista taiteilen toivottavasti jotain korun kaltaista, mustan korkeavyötäröisen hameen, muutaman rusetin ja saksofonin muotoisen kultakimpaleen, joka pääsee killumaan solistin paikalle heti kun hankin sille kaulaketjun.

Raahattuani saksofonit ja muut ostokset kotiin, jatkoin vielä niitä synttärivalmisteluja. (Jos et ole vielä koskaan tehnyt tuulihattuja, älä teekään). Äiti ei uskonut kun sanoin että siivoan kyllä...

Saatuaan tarpeeksi kakkutaikinaa veljeni suostui kuvaajakseni. Se on paneutunut viime päivinä liikuttavalla innolla Väinö Linna- esitelmäänsä, kuulemma 16. sivu menossa. Muotikuvajaa siitä ei varmaan tule, mutta ehkä ura urkenee jollain Tuntemattomalla alalla, sillä velikulta tietää uskomattoman paljon Lehdoista, Lammioista ja Hietasista.

Nahkatakki, huivi,rillit ja kengät: kirppari
Laukku: H&M
Pipo: omat pikku kätöset

Oho, nythän on jo yö! Koitan lisäillä tänne viikonlopun jälkeen kuvia aikuistumisseremonioistani, nyt menen nukkumaan vielä kaunista lapsen unta. Öitä!

Juhlittaisko?

Olen juhlija.

Pukeutuja, panostaja, nauttija. Nauraja ja laulaja. Syömäri ja juomari! Jos saisin päättää, järjestäisin joka viikko pippalot eri teemalla: olisi tyylikkäitä cocktail-kemuja ja riehakkaita kasaribileitä, rentoja nyyttäreitä ja rauhallisia parvekekahvitteluja. Kaksi viiva kaksisataa kaveria, menevää musiikkia ja tunteella tehdyt tarjoilut: toleranssi takatalvia ja tunnevammaisia veljiä kohtaan kasvaa kummasti hyvinjuhlitun viikonlopun jälkeen.

Viikonloppu sujuikin lähinnä juhlatunnelmissa: viikon päästä mittariin kilahtaa 18 vee, eikä aikuisuutta voi näemmä juhlia ilman massiivisia etukäteisjärjetelyitä. Äitini patistamana olen kokeillut koristeita ja pähkäillyt, sopiiko tuulihatuille paremmin ovaalin vai suorakulmion muotoinen vati. Voisin tietysti iskeä taffelit pussissa pöytään ja toivoa että porukka viihdyttää itse itseään karjumalla karaokea, mutta kieltämättä nomparellien sirottelussa ja servettien taittelussa on sitä jotain, ainakin meikäläiselle.

Synttäreiden suunnittelun ja töiden takia pääsiäinen jäi siis melkein väliin, mutta tärkeintä ei kuitenkaan unohdettu! Toivottavasti saitte kivoja yllätyksiä ja söitte nautinnolla kaiken suklaan niiden ympäriltä.

Kiitti Jeesus (ja mummi)!

Jossain suklaan ahtamisen ja töiden välissä innostuin kuitenkin vielä vähän kevätkuosittamaan omaa kammiotani, puolikkaan laivanhytin kokoista huonettani. Mistään huonekalujen siirtelystä on turha haaveilla, jouduin luopumaan työtuolistani muutama viikko sitten tajuttuani että se vie yksinkertaisesti liikaa tilaa. Uusin rakkauteni ei ole kuitenkaan tilariippuvainen ja sopii takuuvarmasti jokaisen nuudelilla kituuttavan opiskelijankin budjettiin. Taikasana on lahjapaperit!

Näitä vaan nastoilla seinille: tekevät sen minkä ökyhintaiset tapetitkin, mutta ovat helpommin vaihdettavissa mielen muuttuessa. Rullahinta kieppuu siellä kahden euron tuntumassa.

Lopuksi vielä jotain ennen kun lähden taisteluun tukkani kanssa(olen muuten varma häviäjä) ja sen jälkeen takaisin töihin. Esittely!

Niin kuin jo mainitsinkin, olen aikuisuuden kynnyksellä tömistelevä lukiolainen, jonka ykkösintressejä ovat vaatteet, kirppikset ja kaikki kauniit asiat. Teen paljon itse, vaikka suurin osa ompeluviritelmistäni päätyykin sängyn alle ompelukoneen neulan katkettua kuudennen kerran. Mutta en luovuta! Koruja syntyy vähän kivuttomammin, samoin muita asusteita. Tulevaisuudessa tarkoitus olisi ottaa asukuviakin, mutta tässä pikkuruisessa kopissa se on kieltämättä aikamoinen haaste. Täytyy siis varmaan uskaltautua vaikka olohuoneeseen.

Mutta nyt minä uskaltaudun viimeinkin sinne tukkasotaan, menkää te vaikka syömään lisää kindereitä! Hauskaa maanantaita!

Alku

Miten blogin voi aloittaa?

Miten voi vaatimattomasti sanoa, että ajattelin tässä pystyttää nettisaitin, jossa puhutaan vain minusta, joskus ihan kuvituksen kera? Suosittu tapa on kai tehdä heti alkuun selväksi, ettei yhtään tiedä miten tämä homma toimii ja että tuskin täällä edes kukaan käy. Kirjotukset kuorrutetaan punastelevilla hymiöllä,ja tarpeeksi usein muistutetaan kuinka untuvikkoja sitä todella ollaan ja ettei nyt oikeen itsekään tajua miksi tästäkin aiheesta kirjoitti.

Taidan soveltaa tätä valmista mallia, sillä ensimmäisen blogimerkinnän kirjoittaminen tuntuu todelliselta haasteelta. Miten yhteen pätkään saa tungettua kutkuttavan esittelyn, herkullisia kuvia, koukkuja joilla nykäistä mahdolliset lukijat takaisin tulevaisuudessakin? No, kokeillaan!

Tunnustan ihan avoimesti, että atk-taitoni ovat säälittävyydessään täysin omaa luokkaansa ja voin allekirjoittaa tuolta ylhäältä juuri sen, etten tiedä yhtään miten tämä homma toimii. Viljelinkin alkuun blogini salasanaa aika huolettomasti, jos joku auttaisi ja kävisi koodaamassa hommaa vähän eteenpäin.

Sopii siis ihmetellä, miksi ylipäätänsä olen innostunut koko blogi-ajatuksesta, ala kun ei todellakaan ole omani. Ihasteltuani kuitenkin yli vuoden muiden bloggareiden onnistuneita suorituksia jakaa arjen tunnelmia, päätin itsekin kokeilla. Elämä on usein nimittäin sitten kuitenkin ihan kivaa, mutta joskus arjen pienet hetket näyttäytyvät todellisessa kauneudessaan vasta kun ne on jakanut, tässä tapauksessa jotenkin keplotellut ne nettiin.

Joskus hauskan viikonlopun jälkeen, hyvän kirpparilöydön metsästettyään tai ison pullan syötyään elämälle voisi huutaa vaikka hurraa. Ja sitten räpsiä kaikesta tärähtäneitä kuvia ja ladata ne tänne.

Katsotaan kehtaanko palata(ja voisin vaikka seuraavalla kerralla todella esittäytyä!), sillä välin nauttikaa keväästä!

ps. Blogger vihaa minua! Rivivälien, fonttikokojen- ja värien valinta sekä kuvien lisääminen on surkeaa tuuripeliä, joten jos ja kun teksti pomppii ja kuvat ovat päällekkäin niin olkaa armollisia, en tiedä minkä vuoksi B on näin kettuuntunut.