Ensiksi: huh huh.Toiseksi: uudestaan!Ravintolapäivänä Hyvällä Aamiaisellamme vieraillut toimittaja kysyi, ryhtyisinkö päiväni perusteella ravintoloitsijaksi. Hetken mietin kaaosta keittiössä ja karjalanpiirakoiden rypyttämistä aamuyöllä, ja emmin. Mutta sitten ajattelin onnellisia asiakkaitamme, mahtavia aamiaiskavereitani ja uudestaan karjalanpiirakoiden rypyttämistä aamuyöllä (no onhan siinä sitä jotain!), ja vastasin että ehdottomasti.Mutta vasta päiväunien ja brownien jälkeen.
Pari viikkoa sitten vietimme cocktail-juhlia, joiden menu oli kirjoitettu keittiön ikkunaan. Vaikka sipsien murut on imuroitu lattialta, astiat tiskattu ja arki ottanut taas kunnolla vallan, en raaski pestä kirjoitusta lasista pois. Sitä kun katsoo, voi melkein taas kuulla puheensorinan ja rätisevän jazz-levyn, eikä huomaa ollenkaan, että lasin takana vilkkuu nyt porkkanankuoria ja likainen paistinpannu.Keittiön ikkuna tuo mieleen hyviä muistoja, mutta vessan peili muistuttaa, että voi sitä iloita tänäänkin. Ja iloinen olenkin! Syksy on ollut vauhdikas, ja elämääni on tullut paljon uutta. Esimerkiksi sunnuntai-illat, joina opetellaan pyörittämään levyjä ja hytkymään musiikin tahtiin. Jos kaikki menee hyvin, joulukuussa mukana hytkyy myös yleisöä. 
Katson keittiöni ikkunaa ja kuuntelen, kun Paula Koivuniemi kysyy, kuuleeko yö. Minä kuulen sen ainakin. Jos minulla on yhtään lukijaa komean puolen vuoden taukoni jälkeen, olen erittäin kiitollinen ja toivotan teille aivan poikkeuksellisen hyvää yötä!
Olin kuulemma pienenä kova keinumaan. Päiväkodin pihalla kuviteltiin, että kunnon vauhdit ottamalla pystyi hyppäämään minne vaan- paitsi Kosovoon ei saanut mennä, koska siellä oli sota.Koska kesätyöpaikat tuntuvat olevan kovasti kiven alla, olen pohtinut erilaisia vaihtoehtoisia tapoja elättää itseni tulevina kuukausina; olen harkinnut ainakin kauppa-autoa, torikahviota, kangaskassipainoa, pitopalvelua, hittikirjan kirjoittamista ja arvan ostamista. Keinuterapian pyörittäminen voisi olla myös yksi vaihtoehto, sillä tuskin mikään rauhoittaa niin kuin vanha kunnon kii kaa.Vähän ehkä puristaa reisistä ja kovimmissa vauhdeissa hieman jo huimaa, mutta keinujen voimaan uskon yhtä lujasti kuin aikoinaan pinkissä tuulipuvussani.Otsikon kappale on erinomainen keinumiskipale, suositellaan erityisesti Coldplayn versiona.
Täytän pian pyöreitä.
Merkkipäiviin kai kuuluukin vähän se, että kyseenalaistaa tekemisiään ja saavutuksiaan- puntaroi ja pohtii.
Ikäkriisin kanssa kamppaileva 20-vuotias on monesta lähinnä huvittava, mutta eikö nuorenkin kannata välillä kriittisesti arvioida elämäänsä? Tämä kevät on ollut sisäiselle vaa'alleni raskas. Mieli on vaihtunut, panokset kasvaneet ja vaakakupit heiluneet.
Olenkin tullut johtopäätökseen, ettei mikään ole ihmiselle niin haitallista, kuin tyytyminen. Ehjän korjaaminen on toki turhaa, mutta ihan kivaan tyytyminen pitkällä tähtäimellä tappavaa.
Elämän täytyy olla sellaista, että sille voi kilistaa lasia! Eihän sitä sattumalta aina juhlissa huokaista, että tämä se on elämää.
Pieniäkin asioita voi rakastaa isosti! Esimerkiksi tätä 10 senttiä maksanutta teevatia tai hurmaavia pikkurillejä, jotka ihana ystävä toi tuliaiseksi.
Niin kuin olette varmasti huomanneet, kaveriporukassani syödään aika paljon- brunsseja erityisesti. Onhan se aika ihanaa, että herkuttelun saa alottaa aamupäivällä suoraan sängystä noustuaan. Ja että letun kanssa voi syödä kermavaahtoa, hilloa, suklaatahnaa ja siirappia samaan aikaan. Ja että kuohuviini ei lopu ennen lounasaikaa. Ja että lounasaikaan voi aloittaa jo uuden lettukierroksen, tai sitten ottaa vaikka inkivääri-valkosuklaacookien tai palan banoffee-torttua letun sijaan.
