Urajuhlija

(kuvat oncewed.com)

Olen usein miettinyt, miten mieletöntä olisi järjestää työkseen juhlia- valita kukkia, kuorruttaa kakkuja, suunnitella kattauksia, puhaltaa ilmapalloja. Ja tietysti kuunnella hämmästyneiden vieraiden ylistyksiä sekä juoda jäljelle jäänyttä skumppaa mehulasista ja syödä leivoksia suoraan tarjottimelta siinä vaiheessa iltaa, kun kynttilät ovat jo palaneet lyhyiksi ja valtaosa juhlijoista väsähtänyt.

Ehkä sitten, kun olen valmistunut tekstiilisuunnittelijaksi, perustanut kahvilan, kirjoittanut hyvän keittokirjan, päässyt vierailevaksi kolumnistiksi, lopettanut kynsien pureskelun, luopunut eineksistä...

Eläviä ja kuolleita

Joku jo kyseli tuolla että ollaanko sitä enää hengissä ollenkaan. Kyllä ollaan- pulssi tuntuu ja henki kulkee, vaikka tämä kesä on säiden ja töiden puolesta kuntoa kovasti koetellutkin. Helteisiin ja kesätöihin vetoaminen taitaa olla aika säälittävää kun samat riesat ovat piinanneet koko Suomen nuorisoa, muttakun... no, mennääs eteenpäin.

Niinä muutamina hetkinä, kun en ole maannut sohvalla ja valittanut kuumuudesta, olen koittanut vähän järkkäillä syksyn muuttoa. Mummilta saatu ja keltaiseksi spreijattu kahvinkeitin toivottavasti piristää niinäkin aamuina, kun opiskelijan budjetti ei riitä itse kahviin. Näppärää!

Piristävää keitintäni koitin epätoivoisesti tuijottaa tänäänkin, kun tietokoneeni, jonka äkillisestä sairaskohtauksesta ruikutin viime keväänä, viimein palautui huollosta. Kone kesti kotiolosuhteita noin 20 minuuttia, jonka jälkeen se vaipui takaisin ties minkä rajan taakse. Joudun siis palaamaan huomenna takaisin korjaajan luokse, joka jo tänään kertoi aika voipuneen näköisenä, että "sulta löytyi täältä 49 vakoiluohjelmaan, mites toi tietoturva?".

Tai ehkä sittenkin etsin uuden huoltopaikan, jonne vien huomenna siskoni vanhan koneen, se ei sitten tajuu tietsikoista mitään. Ja joo, noi kynsilakkajäljet näytössä tuli just siltä!

It was a celebration!

Kiirettä, kakkua, kipeitä jalkoja, korkokenkiä, kukkakauppojen pakkauspaperia ja kirjekuoria- ja sitten viimeisetkin vieraat olivat eteisessä, juhlat ohi ja jääkaapissa jämiä vuodeksi eteenpäin.

Menoa ja meininkiä on viimeaikoina riittänyt muutenkin: vatkaamisen, hankaamisen, mankeloinnin ja tamppaamisen taustalla on soinut koko ajan pääsykoerumba. Täällä kesä on vielä vähän kahden vaiheilla, että viitsisko jo asettua aloilleen, joten taidan antaa aivoille pienen paussin, ottaa lautasellisen leftoverseja ja mennä maanittelemaan suvea kiikkerään baden-badeniin puutarhaan.

Koulukuvia

Viime aikoina olen milloin raahannut kavereita ja kameraa ympäri kaupunkia, milloin raivannut olkkarista kaikki kalusteet erään ennakkotehtävän tekoa varten. On haaste luoda vakuuttavia lavasteita pöytäliinoista ja päiväpeitoista, ja välillä muuten onnistuneessa kuvassa pilkottaa harmittavasti lampun johto tai ruttuinen matto.

Kavereista on kuitenkin sukeutunut ihania malleja! Parempi olla paljastamatta mitään nimiä, jottei Anne ja Saimi käy nappaamassa niitä.

What would Sheena wear?

Vuosi sitten Sheena-niminen nero New Yorkista aloitti ihan uudenlaisen projektin: suunnitelmana oli pitää samanlaista mekkoa 365 päivää putkeen, mutta asustaa se aina eri tavalla. Ja tapojahan löytyi! Sheenan ajatus ei kuitenkaan ollut ainoastaan argumentoida kertakäyttökulttuuria vastaan, vaan myös tehdä jotain konkreettista hyvää. Vuodessa The Uniform Project keräsikin tarpeeksi rahaa lähettääkseen yli 200 intialaista lasta kouluun.

Sheena sai tosiaan muutama päivä sitten urakkansa päätökseen, mutta lisää kuulemma on luvassa. Siksi suosittelenkin kaikkia kurkkaamaan tänne! Osoiteessa voi päivitellä neidin asuvalintoja mutta myös matkan aikana sattuneita tapauksia- vuoteen mahtui nimittäin huivien, pantojen, korujen, kravattien ja hattujen lisäksi myös reilusti draamaa.

Töissä taisi olla "casual friday"!

Muuttumisleikki

Ostettiin kaverin kanssa säkillinen vanhoja silmalaseja. Voidaan esiintyä joko kissanaisina tai Arvi Lindeinä, fiiliksestä riippuen. Kätevää!

Älä häiritse, mestari työssä

Viime aikoina olen sotkenut enemmän kuin koskaan, kiukutellut kuin turhamainen taiteilija ja vedonnut äkilliseen inspiraatioon aina kun on käsketty siivoamaan. Vaikka haahuilen päivät vanhassa yöpaidassa, koko kroppa huulia myöten vesiväritahroissa ja tukka aivan ennennäkemättöman kauheana, on ennakkotehtävien vääntäminen kivaa: Piirrän yöt kuunnellen outoa musiikkia ja kuvitellen olevani suurikin artisti, ja skippaan kuntosalin jottei herkkä luomistunnelma vaan häiriinny.

Vähän jo harmittaa, että pian on pakko taas pukeutua ja pestä hampaat.