
Huh huh, terveisiä Lapista! Bloggarilta on mennyt niin paljon energiaa lumessa rämpimiseen (lue: kaupungilla haahuiluun) ja joikumisen opetteluun (kavereiden kanssa käkättämiseen), että blogi on saanut olla taas hetken (järkyttävän kauan, hävettää) hurraamatta.
Opiskeluiden aloittelun (kahviloissa hengaamisen) ja uuden kaupungin nähtävyyksiin (iltaelämään) tutustumisen lomassa olen kyllä kannellut kameraa mukanani ahkerasti (kaksi kertaa), mutta jykevä järkkäri mahtuu vähän huonosti koulureppuun (käsilaukkuun). Kaiken lisäksi muistikortinlukijani jäi poron tallomaksi (istuin sen päälle tuolilla), ja lopuksi muistikortti itse tippui hankeen (teemukiin.)
Mutta tällästä tää on on täällä napapiirillä! Koulu (kyllä, koulu) on oikeasti tosi mielenkiintoista, ja tuntuu uskomattomalta, että saa käydä yliopistoa, jonka kirjastoon tilataan mieletön valikoima muotilehtiä, ja jossa on oma varastohuone mallinukeille. Oppikirjoja ei ole, paitsi sellaisia missä vilisee kuoseja ja kankaita. Välillä piirtolevyn edessä istuessa otsalle nousee luomistuskan aiheuttama hiki, mutta onneksi tuntureilta puhaltavat tuulet kuivaavat senkin.

